Mikä on roolimme omaisina kun vaimoni ja minä olimme tilanteessa että meillä on perheenjäsen jolla on mielenterveyden ongelmia?

Meidät heitettiin tuntemattomaan ja vaikeaan maastoon. Ennen kaikkea alussa kun perheenjäsen ei kyennyt viestimään tilanteestaan eikä meillä ollut pienintäkään roolia hoivajärjestelmän toiminnassa.

Tunsimme itsemme todella yksinäiseksi ja koimme olevamme hyvin eksyksissä.

Myöhemmin pystyimme auttamaan perheenjäsentämme, toisin sanoen pystyimme tapaamaan, pystyimme juomaan kahvia ja juttelemaan, meidän puoleltamme – mutta meillä ei ollut edelleenkään minkäänlaista roolia hoitoprosessissa.

Huolimatta useista melko julkisista edesottamuksista (lehtiartikkeleita ym.) siitä että halusimme olla mukana ja halusimme tulla huomioiduksi, ja vaikka perheenjäsenemme oli antanut suostumuksensa siihen että me olisimme mukana, hoitohenkilökunta ei nähnyt syytä kohdata meitä.

Kaksi asiaa häiritsi meitä:

1) Osittain koimme että meillä oli tietoa varsinkin aikaisemmista tapahtumista ja taustoja joidenka koimme olevan hyödyksi jos hoitohenkilökunta olisi tietoinen niistä, mutta mitään ei kyselty saati että kukaan olisi nähnyt asioiden olevan olennaisia hoidon kannalta.

Jos meidän tietomme on tarpeetonta voi kykeneväinen henkilöstö varmasti eritellä ja laiminlyödä siitä.

Olisimme joka tapauksessa kokeneet itsemme osallisiksi eikä ulkopuolisiksi. Olemmehan joka tapauksessa omaisia ja lähimmäisiä jotka ovat kasvattaneet perheenjäsentä sydänverellään.

Yhtäkkiä olimme ulkopuolisia.

2) Toiseksi, olisimme itse tarvinneet tukea ja ohjeita, ennen kaikkea käytännön asioissa.

Kuinka omainen ilman koulutusta voi tietää mikä on paras tapa tukea potilasta?

Mitä on hyvä sanoa, mitä on hyvä jättää sanomatta?

Miten voi auttaa käytännön tekojen kautta?

Kaikissa näissä kysymyksissä kompastelimme kirjaimellisesti pimeässä. Vaikka melko monta vuotta on nyt kulunut, olemme edelleen samassa tilanteessa, emme ole päässeet eteenpäin koskien kahta yllä mainittua kysymystä. Poljemme edelleen paikallaan.

Muut kontaktit

Mikä on onneksi ollut suureksi avuksi meille on kun kontaktimme Fontanaan ja Fonttikseen on syventynyt.

Olemme voineet osallistua omaisten keskusteluryhmään. Olemme istuneet työryhmissä ja jopa hallituksessa.

Olemme monella tavalla, eri kanavien kautta tunteneet voivamme antaa sekä käytännön että teoreettista tukeamme ei vaan perheenjäsenemme hyödyksi vaan myös Klubitalo Fontanalle ja klubitalotoiminnalle kokonaisuudessaan.

On tuntunut hyvältä voida tällä tavoin antaa teoreettinen panoksemme. Mutta uskon puhuvani  maamme kaikkien samassa tilanteessa olevien omaisten puolesta kun sanon että meillä on yksi harras toive:

Potilas tässä tilanteessa ei ole yksinäinen saari, on olemassa tai on ollut perhe, tausta, historia jonka voisi olla hyvä hoitohenkilökunnan tuntea.

On ehkä olemassa perheenjäseniä jotka eivät haluaisi tehdä yhtään vähempää kuin osansa.

Kuunnelkaa heitä ja ottakaa heidät huomioon!

Mitä parhain terveisin omaisilta

Berndt ja Karola

“Arizona desert” av Terry Hassan är licenserad under CC BY-NC-SA 2.0

“Sunrise@ Binangonan” av nebujemia är licenserad under CC BY-NC-SA 2.0