Edistystä, takapakkia, sekä jatkuvaa intoa

Mennyt syksy oli monella tavalla tervetullutta tuulahdusta siitä hyvästä jota pidetään “tavallisena” klubitaloelämänä: sitä pystyi taas osallistumaan lähitoimintaan, käyttämään talon työkaluja ja viettää päivät yhdessä myönteisessä ja kiehtovassa yhteisössä. Nyt Tammikuussa 2022 näyttää valitettavasti vähän kalpealta, mutta olemme olleet siinä tilanteessa aiemminkin ja tilapäiset esteet pysyvät toivottavasti tilapäisinä.

Syksystä 2021 sen verran, että se oli ahkeraa aikaa ja edistyimme huomattavasti Self-Studyn ja Fonttiksen kanssa, keittiössä ja muissa talon perustehtävissä sekä siinä että onnistuimme varmistamaan huomattavan osan rahoituksestamme (esim. STEA:lta, Von Julinilta, Tammisaaren Säästöpankkisäätiöltä..) vuodelle 2022. Hyvin ansaittu joululoma alkoi tyytyväisissä merkeissä. En ole pettynyt vaikka loma katkesikin etuajassa talolla olleiden Covid-tapausten myötä.

Näkemykseni mukaan ne jäsenet joilla ei ole ollut välineitä osallistumaan  virtuaaliseen toimintaan jo aiemmin ovat niitä jotka kärsivät eniten tauossa fyysisessä toiminnassamme juuri nyt. Vastikään uudelleen aloitettujen kävelyiden lisäksi luonnostelimme jo syksyllä strategian koskien Reach-Outien tehostamista passiivisille jäsenille ja nyt ovat käytännön toimet vuorossa: uudelleen aktivoitu jäsen on ensisijainen ihan siinä missä täysin uusikin jäsen.

Kaikki “uusien” jäsenten virta talolle pitää sen paremmin käynnissä. Sen sanoen voi todeta että asiat voivat vain kohentua kun talo taas jossain vaiheessa avataan uudelleen lähitoiminnalle; tämänhetkinen sulku kestää helmikuun loppuun. Kevät 2022 on täynnä kiinnostavaa toimintaa: Akkreditointikokoukset (Self-Study prosessi) jatkuu virtuaalisena, ja olemme edelleen täysin asennoituneet siihen että voimme toivottaa Akkreditoijat tervetulleiksi kun he saapuvat pakolliselle vierailulleen keväällä.

Lindalla ja Fonttiksella on myös paljon käynnissä kevään aikana: löytää lähellä Tammisaaressa asuvia jäseniämme sijaitsevia sijaitsevia työpaikkoja ettei autoa tarvittaisi, ja että he voisivat kulkea töihin joustavasti jalan tai pyörällä/julkisilla. Eräs joka kevääseen kuuluva jännitysmomentti on myös päätös Raaseporilta tulevasta rahoituksestamme ja lopullinen määrä tukea mitä he voivat meille tänä vuonna antaa.

Uutena juttuna on myös Hyvinvointialuevaalien tulos: olemmeko me kuntalaiset onnistuneet kollektiivisesti valitsemaan tarpeeksi väkeä joilla on meidän etumme ajaminen ensisijaista? Toivottavasti se toteutuisi että ihmisillä olisi sananvaltaa käynnistämään prosessi joka johtaa uuteen järjestelmään, toivottavasti paremmin toimivaan sellaiseen vuoden päästä. SOTE:han on vain pieni pala kakusta, mutta on lähellä meidän etujamme, ja se prosessi alkoi jo 2016 : ).

Kaiken tämän keskellä toivotamme tutut vanhat kasvot uudestaan keskuuteemme: Oskar on takaisin kaikkine taitoinensa ja on jo nyt valtava resurssi Klubitalossa. Onneksi Carolin onnistui saamaan ajoissa muita hommia, joten hänen panoksensa talolla päättyi myönteisessä nuotissa. Voi ainoastaan iloita siitä että meillä on (ja on ollut) niin monta hienoa tyyppiä Klubitalolla; toivottavasti lista kasvaa entisestään!

Henkilökohtaisella tasolla tehtäväni Toimintarajoitteisten Henkilöiden Neuvostossa jatkuu tänä vuonna (nyt Neuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa) ja minulla on täten kunnia edustaa Klubitalo Fontanaa ja vaikuttaa tässä Raaseporin palveluketjun neuvoa-antavassa elimessä. Ja Fontana taholla Markkinointi kokonaisuudessaan jatkuu, myös korkealla tärkeysjärjestyksessä, ja yhteistyön kautta sopassa on useampia lusikoita, sitä mukaa kuin uusi vuosi etenee vuodenvaihteeseen kuuluvan tauon jälkeen.

Aika rientää nopeasti ja kohta kevät alkaa lähestymään. Tämä Koronajuttu helpottaa varmasti sitten kun ihmiset taas voivat viettää enemmän aikaa ulkosalla. Sitä voi myös iloita siitä että on olemassa paljon tärkeätä työtä mihin voi osallistua, niin ettei aika mene pitkäksi. Haluaisin tällä haavaa mainostaa Virtuaalista Klubitaloa ja kävelyitä sopivana vastalääkkeenä tylsyyteen ja me kaikki autamme toisiamme jotta ihmisillä olisi helpompaa ylittää kynnys (myös takaisin) Klubitaloelämään. Se olisi kivaa : ).

Kaikin lämpimin toivomuksin uudelle vuodelle,

Klubitalokolleeganne Kaj-Christer