Henkilökuntajäsenet

Anita – Toiminnanjohtaja
Aloitin työskentelyn klubi Fontanan toiminnanjohtajana huhtikuussa 2023.
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja olen saattamassa loppuun johtamisen maisteritutkintoa sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Minulla on pitkä kokemus hoitotyöstä ja johtamisesta. Yksilön vahvistaminen ja mielenterveyden tukeminen on minulle tärkeää. Pidän tanssimisesta ja hauskanpidosta, sekä vietän paljon aikaa perheeni, ystävieni ja lemmikkieläinteni kanssa. Suuren osan vapaa-ajastan vietän tallilla.
Toivottavasti nähdään klubitalolla!
Tiina – Ohjaaja
Moikka! Olen ollut Klubitalolla tammikuusta 2012 lähtien.
Työskentelen pääsääntöisesti työ -ja opinto asioiden kanssa eli minun puoleeni voi kääntyä erityisesti silloin kun olet kiinnostunut aloittamaan opiskelun, tarvitset apua työelämään pääsemisessä taikka kaipaat tukea nykyisessä työssäsi tai opinnoissasi.
Minulle tärkeitä asioita ovat, perheen ja ystävien kanssa vietetty aika, tanssi, maalaaminen, ulkoilu ja kokonaisvaltainen hyvinvoinnin edistäminen.
Parasta Klubitalolla työskentelyssä on ehdottomasti meidän yhteisö ja sen avoin kannustava ilmapiiri. Pidän myös työn monipuolisuudesta ja siitä että saa ottaa vastuuta. Nämä puitteet antavat hyvän mahdollisuuden kehittää taitojaan ja kehittyä ihmisenä.
Tervetuloa tutustumaan meidän toimintaan sekä mukaan meidän porukkaan!


Kisse – Ohjaaja
Aloin työskennellä ohjaajana Fontanalla huhtikuussa 2019
Työtehtäviini kuuluvat ensisijaisesti keittiö, kiinteistö, piha, paloturvallisuus sekä ensiapu.
Minun kiinnostuksen kohteeni ovat voimaharjoittelu, moottoripyörä, kalastus, luonto, musiikki.
Parasta Fontanalla työskentelyssä on sen yhteisö, monipuolisuus ja itsenäisyys. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme. Toivottavasti nähdään Fontanalla!
Johanna – Ohjaaja
Aloitin Fontanassa kesällä 2022.
Työtehtäviini kuuluu pääasiassa pro-kom, mikä pitää sisällään vastaanottotehtäviä, nettisivu- ja lehden parissa työskentelyä sekä markkinointia, minkä lisäksi työskentelen green caren parissa.
Minulle tärkeää on liikunta, ulkoilu, perheen kanssa vietetty aika ja kasillä tekeminen.
Yhdessä tekeminen ja toiminnan monipuolisuus ovatkin mielestäni parasta Klubitalolla. Kiitos kun saan olla mukana Fontanan toiminnassa. Tule sinäkin tutustumaan ja osaksi mahtavaa porukkaa!


Marjo – Työvalmentaja
Olen aloittanut Fontanassa elokuussa 2022. Työskentelen Fonttiksen parissa, mikä tarkoittaa, että organisoin jäsenillemme työpaikkoja sekä tuen heitä konkreettisen työn tekemisessä.
Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi ja työskennellyt vuosia mm. vanhustenhuollossa, kehitysvamma-alalla ja sosiaalihuollossa. Viimeiset vuodet olen työllistänyt itseni siivousyrittäjänä ja tämän lisäksi opiskelen Kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi.
Vapaa-aikani kuluu lähinnä musiikin parissa ja olen laulanut yli 30 vuotta kaikkea klassisesta hevimetalliin. Lisäksi rakastan eläimiä ja perheeseeni kuuluukin kaksijalkaisten lisäksi kaksi koiraa, kania ja kissoja.
Hallitus
Erik Munsterhjelm Puheenjohtaja
Työskentelen Juristina
Mielenkiinnon aiheeni: luonto, musiikki ja tennis
Olen kiinnostunut työskentelemisestä ihmisten kanssa ja erityisesti ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin parissa. Olen aina ollut kiinnostunut siitä ja se on mielestäni hyvää vastapainoa työlleni juristina.
Klubitalo työskentelee näiden kysymysten parissa ja tukee jäseniään oikeaan suuntaan. Me työskentelemme yhdessä joten älkää epäröikö ottaa yhteyttä klubitaloon tai minuun.


Pamela Kinnunen
Koulutettu kokemusasiantuntija
Klubitalojäsen jo pitkän aikaa
Aktiivinen eri tavoin aihepiireissä psyykkinen terveys / -sairaus sekä
ihmisten hyvinvointi. Se on minulle tärkeä aihepiiri ja haluan osata auttaa muita saamaan apua arkipäiväänsä.
Eläimet, luonto, värit, ystävät, perhe ovat sellaisia asioita jotka lataavat minuun energiaa.
Lillie
Koulutettu toimintaterapeutiksi
Rakastan matkailua ja muiden kulttuurien kokemista ja olen siksi asunut ja työskennellyt Pariisissa Ranskassa, Corkissa ja Dublinissa Irlannissa ja myös Amsterdamissa Hollannissa/Alankomaissa. Olen ollut jokaisella mantereella Etelä-Amerikkaa ja Etelämannerta lukuun ottamatta. Tästä johtuen myös naimisissa Irlantilaisen kanssa.
Pidän luonnossa vaeltamisesta ja ulkona olemisesta, pidän meressä uimisesta ja erilaisiin hikisiin jumppiin osallistumisesta.
Olen suuri science fiction-fani ja luen sekä kirjoja, katson sarjoja että elokuvia. Pidän yhtä paljon sekä Star Trekistä että Star Warsista.
Tein työhön valmentavan harjoittelujaksoni Fontanalla vuonna 2010. Olen vuosien aikana ottanut mukaani asiakkaita tutustumaan Fontanaan ja olen sitä mieltä, että Fontana tarjoaa tärkeää toimintaa mitä tulee intensiivisestä avohoidosta ulos kirjoitetuksi tulemisen jälkeiseen aikaan, koskien rutiinien ylläpitämistä sekä tukea työ- ja opintoasioissa.


Kaj-Christer
Olen ollut Fontanan hallituksen jäsen jo useamman vuoden ajan vaikken osaa yhtään yhdistyslakia. Samoin en ole niin tiiviisti perillä klubitalon arjesta että olisin täysin ajan tasalla joka käänteessä.
Mutta sitä ei odotetakaan minulta – se on avuksi, mutta ei mikään pakko. Klubitalon jäsen hallituksen jäsenenä edustaa “ruohonjuuritasoa” ja jokaisella on tarpeeksi tervettä järkeä ymmärtää lukuja.
Ja apua saa myös: täysin uusista asioista “briefataan” etukäteen jos esityksestä ei olla puhuttu aiemmin klubitalolla. Kokousten esityslistoilla lukevat kokouksen eri kohdat ja kysyä saa aina.
..Ja aika kuluu ja ihminen vanhenee, joten kaikille nuoremmille klubitalojäsenille: älkää pelätkö viedä soihtua eteenpäin ja miettikää tulemista hallituksen jäseniksi tulevaisuudessa! Teitä tarvitaan ja voitte oppia kaiken matkalla niin kuin minäkin.
Tulkaa mukaan vaikuttamaan yhteisen klubitalomme hyväksi – tervetuloa!
Berndt Holmström
Eläkkeellä oleva juristi
Kiinnostuksen kohteet: sosiaalinen toiminta, yhteiskunnallinen
vaikuttaminen, sukututkimus, lapset ja lastenlapset


Christel Hellsten
Lääkäri, erikoistunut yleislääketieteeseen
Eläkkeellä terveyskeskustyöstä, mutta työskenten yksityisesti 2 päivää viikossa
Naimisissa Tomin (pappi) kanssa 2 tytärtä ja 2 lastenlasta
Asun pohjois-Tähtelässä, oikein “landella” metsä naapurina ja toisinaan saaristossa isoäidin vanhassa torpassa
Harrastukset: Musiikki (laulu, kuoro, piano), pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta , kaivelen ja istuttelen mielelläni puutarhassa
Miksi haluan työskennellä Fontanan hyväksi:
Olen nähnyt että mielen pahoinvointin voi usein johtaa yksinäisyyteen ja huonoon talouteen, mikä ei edistä vointia. Jos voin edesauttaa avaamaan teitä yhteisöön, mielekkäisiin tehtäviin, jonkinlaiseen työhön sille joka haluaa, niin olen iloinen. Fontanalla on keskeinen osa tässä.
Mottojani: “Et tunne ihmistä ennen kuin olet kulkenut hänen mokkasiineissaan”
“Kohtele maata hyvin.
Vanhempasi eivät antaneet sitä sinulle, se lainattiin lapsiltasi. Me emme peri maata esivanhemmiltamme, me lainaamme sen lapsiltamme.”
(Vanhoja intiaanien sananlaskuja)
Petra Nummelin
Psykosociala förbundetin toiminnanjohtaja
Klubitalo Fontanan hallituksen jäsen vuodesta ?
Työtaustaa:
Sairaanhoitaja ja perheterapeutti sekä ammatillinen erityisopettaja.
Olen tehnyt hoitotyötä kaiken ikäisten kanssa, niin osastohoidossa kuin poliklinikoilla. Olen toiminut niin projektityötekijänä, osastonhoitajana kuin ammatillisen puolen opettajana ja koulutuspäällikkönä. Minulla on myös useamman vuoden kokemus työsuojeluvaltuutettuna olemisesta. Nykyään olen Psykosociala förbundetin toiminnanjohtajana. Arvostan sektoreita ja ammatiryhmiä ylittävää yhteistyötä, uskon mahdollisuuksiin ja siihen, että aina löytyy keino ratkaista asioista.
Olen kaksikielisen ympäristön kasvattama, joten ns kieliasiat ovat lähellä sydäntä. Saan voimia ja palaudun luonnosta, läheisistä ja opiskelusta. Toimin tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettuna, mutta päivätyöni puolesta pääsen näkemään monen hyvinvointialueen järjestäytymistä. Näen, että kolmannella sektorilla on merkittävä rooli tässä yhteiskunnassa, monella eri tapaa. Olen myös mukana kotikyläni Skogby IK:n hallituksessa.


Kenneth
Minä olen ollut jäsenenä klubitalo Fontanassa jo jonkin aikaa ja kun sain mahdollisuuden tulla mukaan hallitukseen niin tartuin tilaisuuteen saada syvempi näkökulma klubitalotoimintaan.
Vapaa-aikana pidän ulkoilusta, kävelemisestä, tuttujen tapaamisesta, elokuvien ja sarjojen katselemisesta sekä tietokonepelien pelaamisesta mm.