Ajatuksia virtuaalisesta klubitalosta

Kirjoittamisen hetkellä uuden vuoden pahin lumimyräkkä tapahtuu juuri täällä eteläisessä ja läntisessä Suomessa. Etätyöskentely kotona on toistaiseksi mukavaa, siitä on tullut tapa näinä Koronarajoitusten aikoina. On voinut osallistua virtuaalisen Klubitalon toimintaan kotoa, josta on – ainakin tällä erää – tullut “uusi normaali”.

Kun työskentelee kotoa on tärkeää pitää selkoa siitä työmäärästä mitä kotoa käsin haluaa suorittaa. Pitää muistaa, että vaikka tällä tavalla ei tarvitse työmatkoja, on jokaisen koti kaikesta huolimatta ensisijaisesti koti. Sen tekemistä osittaiseksi työpaikaksi vaatii lähempää tutkiskelua, koska kyseessä eivät ole tavalliset arkiaskareet, vaan jotain omassa luokassaan – Virtuaalista Kanssakäymistä.

Vähän samalla tavalla kuin Korona pilkkaa meidän inhimillisiä vaistojamme jotka haluavat hakeutua toisten ihmisten läheisyyteen, on tämäkin kova pähkinä purtavaksi: voiko läheisyyden kokemusta toteuttaa keinotekoisesti? Itselläni on ainakin toistaiseksi melko positiivinen kokemus kotoa työskentelystä: puhun edelleen oikeiden ihmisten kanssa joka päivä, puhelimitse tai toisin. Ja sen lisäksi olen suonut enemmän aikaa itselleni kuin tavallista.

Rajojen asettaminen on universaali asia joka toimii monella eri tasolla. Minulle koronarajoitusten aika on tarjonnut aikaa ajatella kuinka persoonallisuuteni maanista osaa voi paremmin pitää kurissa. Olen oppinut ymmärtämään paremmin monia henkilökohtaisia virheitäni mitä olen tullut tehneeksi fyysisessä Klubitalossa. Kun epidemia on ohi, oletan että minulla on tarpeeksi tervettä järkeä olla tekemättä vanhoja virheitäni – ainakin yritän parhaani mukaan.

Fyysisessä klubitalossa on energiaa, yhteisöllisyydessä joka sisältää vivutusta joka voi helposti ottaa mukaansa arkiretkelle joka on täynnä energiaa. Virtuaalinen Klubitalo sen sijaan on ehkä hieman “teoreettisempi”. Mutta olen sitä mieltä että on tavallaan vapauttavaa miettiä perusteellisemmin seuraavaa vetoaan. Sitä tarvitaan kun jälleen palaamme fyysiseen Klubitaloon.

-Toivotan teille kaikille mukavaa uuden vuoden jatkoa ja pysykääpä kaikki terveinä! T: K-C.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *